Siirry pääsisältöön

Pääsykoeasiaa ja vinkki valmennuskurssista

Lunta satelee ja loska lentää, mutta kevät on päivä päivältä lähempänä... Niin on myös pääsykokeet liikuntatieteelliseen! Ensimmäinen vaihe (kirjallinen) järjestetään perjantaina 9.5.2014 ja toinen vaihe (liikuntatestit+opetustuokio+aineistokoe) 16. tai 17.6.2014.

Toiseen vaiheeseen on täksi kevääksi tullut hiukan muutoksia; jokavuotisten liikuntatestien ja opetustuokion lisäksi valintakokeet sisältävät myös aineistokokeen. Mulla ei vielä tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa aineistokokeen luonteesta. Oletan kuitenkin, että hakijoille annetaan paikan päällä luettavaksi aineisto, jonka pohjalta vastataan kysymyksiin/kirjoitetaan essee.

Toisen vaiheen liikuntatestit vaativat monipuolista osaamista eri lajeissa. Itse liikunnalle hakiessa preppasin taitojani Varalan LOK-kurssilla neljän kuukauden ajan. Erityisesti palloilulajien harjoittelu oli ryhmässä huomattavasti helpompaa kuin yksin. Lisäksi sain osaavien opettajien ja muiden "ulkopuolisten" vinkkejä omasta tekemisestä. Näillä, kuten koko kurssillakin, oli suuri merkitys lopulliseen tulokseen eli opiskelupaikan saamiseen. Koska omasta kokemuksestani tiedän, miten tärkeää huolellinen valmistautuminen on, haluan jakaa teille ehdotukseni intensiivisestä ja monipuolisesta valmennuskurssista!


MotiOne järjestää valmennuskurssin liikuntapedagogiikan sekä liikuntabiologian pääsykokeiden lajiosioon Jyväskylässä 4.-6.6.2014. 

Kurssi sisältää valmennuksen liikuntabiologian ja liikuntapedagogiikan pääsykokeissa testattaviin lajeihin, jotka ovat: Uinti, perusliikunta, telinevoimistelu, hiihto, luistelu, rytmiikka, palloilu sekä opetustuokio. Jokaisessa lajissa keskitytään tekniikoiden ydinkohtiin, nimenomaan pääsykokeita silmällä pitäen. Kaikki kurssin opettajat opiskelevat liikuntatieteitä ja ovat oman lajinsa asiantuntijoita.

Tarjoamme kaikille kurssiosallistujille kirjalliset vinkit omatoimiseen harjoitteluun sekä video-ohjeet lajeihin jo ennen kurssin alkua. Lisäksi liikuntabiologian hakijoille mahdollisuus harjoitushaastatteluun

Kurssin hinta on 450 €. Hinta sisältää 50 € varausmaksun. Eli jos jostain syystä haluat perua osallistumisesi kurssille esimerkiksi loukkaantumisen tai riittämättömien kirjallisen kokeen pisteiden takia, perimme ainoastaan varausmaksun. Lisäksi tarjoamme kurssilaisille lounaan to 5. ja pe 6.6. Majoituskulut eivät sisälly hintaan. Kurssilaisia ei ole vakuutettu järjestäjien puolesta, mutta vakuutuksemme kattaa kurssiopettajien virheistä tai laiminlyönneistä johtuvat tapaturmat. 

Ilmoittautumiset:

Janne Hautala Puh: +358408418547

Olli-Pekka Nuuttila Puh: +358400774537

Sähköposti: info@motione.fi

Muutaman päivän valmennus, minkä aikana saa tietoon pikkuniksit, jotka tiedostamalla ja osaamalla olet pääsykokeissa askeleen edellä muita kokelaita. Lisäksi kirjalliset vinkit ja video-ohjeet jo ennen valmennuskurssin alkua takaavat sen, että pystyt keskittymään oleellisiin asioihin alusta saakka!  Ei kuulosta hullummalta, eihän? Voin taata, että liikuntatieteelliseen pääseminen on jokaisen uhratun euron arvoista...ja vielä tuplasti antoisampaa! :)

Loppukevennykseksi tunnelmia ensimmäisen vuoden syksyltä!



 -Marjut

Kommentit

  1. Mitäs mieltä oot pedasportin järjestämästä valmennuskurssista?:) itse tällä hetkellä mietin juuri näiden kahden välillä... Toista kertaa liikunnalle olen hakemassa:)

    VastaaPoista
  2. Mulla ei oo pedasportista kokemusta, mutta en ainakaan mitään huonoa oo kuullut :) Pedasportin kautta on kyllä päässyt opiskelemaan monet! Luulisin, että molemmat valmennuskurssit ovat sisällöltään hyvin samankaltaisia, koska ohjaajat ovat molemmissa meidän opiskelijoita :) Pedasportin taustahenkilöitä en tunne, mutta MotiOnen Janne on tuttu ja sitä kautta uskallan suositella lämpimästi heidän valmennuskurssiaan :) MotiOnen kurssi on halvempi, mutta kestää toki vain kolme päivää, kun taas Pedasportin kestää neljä päivää. Samat lajit ovat kuitenkin käsittelyssä, joten sisällöltään ja opetuksen tasoltaan eivät varmastikaan paljoa poikkea toisistaan.

    Haetko pedalle vai bilsalle?

    VastaaPoista
  3. Okei, kiva kuulla:) täytyy pohtia asiaa:) pedalle haen! Viime vuonna jäi 8p, mutta jäi treenitkin kyllä aika vähälle:D kaverinopiskelee bilsalla ja on tykännyt kauheesti:) se kävi juuri pedasportin kurssin. Tuo motionen taitaakin olla ihan uusi:)

    VastaaPoista
  4. Nonni, elikkä pikkasen vaan treenaamista ja sisällä ollaan! ;) Joo, MotiOnen kurssi on uusi. PedaSportin kursseja on taas järjestetty jo ties montako vuotta :)

    VastaaPoista
  5. Jep :D Oon seuraillu sun blogias jo vuos sitte ku hain ekan kerran:) Opiskelen terkkariks tällä hetkellä mut vapaa-ajalla luen teidän tenttikirjoja:D en tiiä oonko ihan terve:) mutta treeniä treeniä kyllä ja toivottavasti aineistokokeessa olisin vahvoilla. Ihan sellasta viel kysyisin et mistä ylipäätään tykkäät pedalla opiskelusta. Ja minkälaista porukkaa siellä on. :)

    VastaaPoista
  6. Siistiä, mukava kuulla :)! Instagramin puolella vilahtanut kirjapino näytti ainakin kovin tutulta...jos en ihan väärin oo ihmisiä yhdistäny nimimerkkien perusteella :D Pedalla (ja koko liikunnalla) on tosi rentoa porukkaa ja kaikki on hyvin samanhenkisiä; auttavaisia, huumorintajuisia ja reiluja. Toki jokaisesta ryhmästä löytyy erilaisia persoonia, mutta se on mun mielestä vain rikkautta. Toiset tykkää ottaa yliopiston vähä lunkimmin, toiset taas haluaa valmistua just ajassa. Toiset käy kaikissa kissanristiäisissä ja toiset taas vähän vähemmän. :)

    Mistä mä tykkään Pedalla opiskelusta.. Jotenkin hankala sanoa mitään yhtä asiaa, koska kokonaisuudessaan tää on vaan niin mukavaa :) Ehkä kuitenkin ne käytännön jutut, se että saa tehdä pilke silmäkulmassa sitä mitä haluaa ja että opinnot on tosi monipuolisia. Tosi paljon hauskoja hetkiä sattuu myös varsinaisten luentojen/demojen ulkopuolella, esimerkiksi kun ollaan opiskelukavereiden kanssa suunnittelemassa opetustunteja. Lisäksi täällä on tosi hyvä henki opettajien ja opiskelijoiden välillä. Monesti demoilla (=käytännön harjoitukset) raja opettajan ja opiskelijan välillä on tosi häilyvä, mikä on mun mielestä hyvä juttu :)

    Sulla on sitten ainakin jonkinlainen etulyöntiasema, kun oot kerran ennemminkin hakenu. Monet kirjalliset aineistot on ainaki ollut usein samoja :)

    VastaaPoista
  7. Mitä samoja artikkeleita pääsykokeissa on ollut? Olin jo viime vuonna kokeissa, joten olisi kiva aloittaa lukeminen jo nyt! :) Ja toinen kysymys: osaatko sanoa mistä Jyväskylästä saa rullasuksia lainaksi ja henkilökohtaista valmennusta siihen? :)

    VastaaPoista
  8. Esimerkiksi 2012 vuoden pääsykokeiden artikkeleita oli myös 2013 pääsykokeissa. En muista ihan tarkalleen, mutta ainakin kuormitusfysiologia ja ne kaks hermolihasjärjestelmästä kertovaa oli noina vuosina :) En osaa heti sanoa, mutta selvitän ja ilmoittelen! :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä, sama henkilö. ;) Kuulostaa juuri siltä mitä oon kuullut ja kuvitellut!! :) Viime vuonna tavoite oikeastaan olikin päästä kakkosvaiheeseen ja näkemään mitä siellä oikein testataan ja niin myös kävi:)

    VastaaPoista
  10. Jes! :) Nyt sulla on hyvä kokemus taustalla, elikkä suoraan tietä maaliin! ;)

    VastaaPoista
  11. Elikkäs kyselin tuota rullasuksiopetusta MotiOnen Jannelta ja heiltä kuulemma saa opetusta suksitteluun, joten ota sinne vaan yhteyttä! :)

    VastaaPoista
  12. Moikka! Olisin sellasta kysyny pääsykokeisiin liittyen, että onko aitajuoksu ja kymppiloikka jotenki vuoro vuosittain vai voiko molemmat olla samana vuonna ja voimistelusta sen verran, että saako siellä pääsykokeissa porukka yleisesti ottaen miten hyvin tehtyä kipin ja puolivoltin ja tehdäänkö se puolivoltti ihan pelkällä permannolla ettei oo mitään joustoa? kiitos jos viitsit vastata:)

    VastaaPoista
  13. Moi!
    Voi varmasti molemmatkin olla samana vuotena, mutta aitajuoksua ei oo nyt ainakaan muutamaan vuoteen ollut. Ilmeisesti sen verran riskialtis laji kokemattomille ja siksi siitä on luovuttu hiljalleen. Kymppiloikkaan kannattaa siis panostaa!
    En voi nyt oikeastaan sanoa kuin oman silloisen pääsykoeryhmäni tasosta, mutta mun mielestä meidän ryhmästä ei kukaan saanut/tehnyt kippiä (en myöskään minä, en osaa sitä vieläkään). Puolivolttia moni kuulemani mukaan ainakin treenaa pääsykokeisiin (koska siitähän on voinut saada ns.extrapisteitä) ja aika moni sitä ainakin yrittää. Sitä kannattaa siis treenata pääsykokeita varten :) Muistaakseni se tehtiin permannolla ohuen patjan päälle.

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon vastauksesta:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥