Siirry pääsisältöön

Silloin tällöin täytyy valita käveleekö myrskyssä jatkuvasti vai poikkeaako välillä suojaan

Tämä otsikko on pyörinyt luonnoksissa melkein kuukauden päivät. Tänään vihdoin on sellainen fiilis, että juttu luistaa ja saan vihdoinkin postauksen päätökseen. 


Mä oon ihminen, jonka stressitaso nousee melko heppoisesti. Välillä tuntuu, että mut voitaisiin palkita vuoden stressaajaksi, jos sellainen palkinto jaettaisiin. Alkukevät opiskeluissa meni todella leppoisasti, mutta loppukevät painetaankin sitten senkin edestä. Laskin juuri, että teen yhteensä 45 opintopistettä, jos vain suinkin saan kaikki kurssit käytyä läpi. Mä tuossa viikko sitten totesin ihan ääneen, että "nyt on sellanen fiilis, että jos mä tästä keväästä selviän, niin mä selviän ihan mistä vain".

Nykyään on ihailtavaa voida hoitaa 10+1 asiaa päivän aikana. Kaverin tiedustellessa kuulumisia on tavallista, ehkä jopa pakollista, vastata pitkä litanja tehtyjä asioita tai vastaavasti kertoa miten kiireinen on. Sehän on nykyään IN olla kiireinen, aikaansaava ja toimelias - kotona oleskelevat "sohvaperunat" on OUT.

Mä oon ennen ihaillut ympärillä olevia ihmisiä, jotka ovat niin täynnä virtaa, että jaksavat painaa päivästä toiseen hengähtämättä. Miten ihailtavaa onkaan kun ihminen jaksaa herätä aamulla aamuaerobiselle/salille, jotta saa treenin suoritettua ennen päivän ohjelmia. Vai onko sittenkään? En oo ihan varma mistä syystä, mutta oon viimeisen puolen vuoden aikana alkanut ihailla niitä ihmisiä, jotka ottavat irtiottoja arjesta; lähtevät matkustelemaan, nukkuvat pitkään aamuisin tai kirjoittavat blogiinsa loikoilleensa koko päivän sohvalla. Mun blogilista on täydentynyt hiljattain mielenkiintoisilla blogeilla, joista kaikista paistaa elämänilo, vapaus ja rohkeus. Useimmat näistä bloggaajista opiskelee/tekee töitä, mutta siinä ohella näyttävät nauttivan elämästä täysin rinnoin.


Samaan aikaan elämäniloisia blogeja seuratessani tiedostan, että lähes jokaisessa oman blogini postauksessa on kiireen tuntua. Aika ristiriitaista, mutta sitä mun elämä todellisuudessa on: tarkasti aikataulutettua ja suunniteltua. Usein kamppailen itsekin aikataulujeni kanssa ja ajattelen, että miten mukavaa olisi repäistä ja lähteä pariksi kuukaudeksi vaikka matkustelemaan. Sitten taas kumminkin pääkopassa on niin vahva ajatus siitä, että opiskelu hoidetaan aina ensin alta pois.

Mä rakastan mun tämänhetkistä elämäntilannetta, vaikka se kiireinen onkin. Mun mielestä on mahtavaa opettaa liikuntaa ja siinä sivussa oppia itsekin kaikkea uutta. Niin kuin oon aiemmin kirjoittanutkin; mä en meinaa kestää sellaisia 8h luentopäiviä, vaan käytännön toiminta on se mun juttu. Meillä on lähes päivittäin vähintään pari tuntia liikuntaa ja siitä syystä oon oppinut, että voin jonakin päivää jättää oman treenin tekemättä jos siltä tuntuu. Oon ennemmin ajatellut sen kaavan mukaan, että "jokaisesta päivästä löytyy aikaa treenille, jos niin vain haluaa" - tämä on ihan totta, mutta oon ainakin itse ottanut sen vähän liian konkreettisesti. En oo ajatellut opiskeluissa tulevaa liikuntaa varsinaiseksi liikunnaksi/treeniksi ja sen takia kokenut, että se oma treeni pitää tehdä oli päivä kuinka täysi liikunnasta tahansa. Tämä ajatusmalli on mulla aikaisemmin johtanut ylikuormittumiseen ja siitä johtuviin henkisiin ja psyykkisiin ongelmiin - onneksi näin, nimittäin ne ovat niitä ajanjaksoja, joiden ansiosta ajattelen nyt eri tavalla.

Nyt kun opiskelu kuormittaa valtavasti, oon uskaltanut hellittää muualta. Mun projektin suhteen aion pitäytyä täysin ruokavaliossa, koska se auttaa mua jaksamaan. Sen sijaan treeneistä uskallan ja aion jatkossa nipistää, jos tarvetta tulee. Meillä on tiukkoja deadlineja kirjallisille töille, joten niiden valmistumiseksi joudun varmasti välillä nipistää treeneistä. Se ei kuitenkaan oo maailmanloppu, vaan ainoastaan helpottaa sen hetkistä opiskelukuormaa.

Mun pääpointtina tässä asiasta toiseen hyppivässä tekstissä on kuitenkin se, että priorisoikaa asioita ja olkaa armollisia itsellenne. Aina löytyy jokin asia tai tehtävä, joka ei sillä hetkellä ole se tärkein asia. Stressi ja itsensä pakottaminen tekee enemmän hallaa keholle ja mielelle kuin se, että jätätte yhden asian pois ja pystytte näin ollen tekemään toisen asian paremmin. Tottakai jos teistä tuntuu hyvältä painaa joka päivä aamusta iltaan täydellä teholla, niin miksikäs ei! Muistakaa kuitenkin, että elämä ei ole pelkkää suorittamista, vaan siitä kuuluu myös nauttia :)

"Ei kannata kävellä myrskyssä ottaen jokaisen iskun vastaan,

vaan välillä on hyvä poiketa suojaan ja jatkaa eteenpäin kun siltä tuntuu"


♥ Marjut

Kommentit

  1. Hyvä postaus, helposti väheksyy omaa tekemistä kun lukee kuinka jotkut heräävät klo 4 tekemään aamuaerobista ja käyvät perään töissä ja koulussa. Itse tykkään nukkua:D syötkö projektin aikana olleenkaan koulussa tai söitkö silloin kun sinulla oli pt? Tai oletko käyttänyt muita lisäravinteita palkkarin ohella?

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Tärkeitä juttuja olet miettinyt. :) Omassakin päässä on pyörinyt vähän samantyylisiä ajatuksia, ja vähän tekisi itsekin mieli kirjoitella opiskelusta ja työnteosta sekä niiden yhteensovittamisen vaikeudesta. Ihailen myös noita mainitsemiasi irtiottajia, ja olen vasta viimeisimpinä opiskeluvuosina osannut alkaa hyvällä omallatunnolla hieman hellittää. Kuten sanoitkin niin elämä on lyhyt ja sitä on turha kuluttaa pelkkään suorittamiseen ja stressaamiseen. Joskus on ihan ok vähän hidastella. :)

    http://pklaatikko.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Nimenomaan! Kyllä mäkin mielummin nukun hyvät yöunet, koska tiedän että muuten ei mikään suju :) Silloin tällöin syön (ja söin PT-aikana) yliopistolla, mutta mulla on useimmiten kyllä omat eväät mukana. Ihan jo senkin takia, että aikataulut on välillä niin tiukat, että en ehdi mennä jonottamaan sitä ruokaa, vaan on paljon helpompi kaivaa eväät laukusta :) Oon nyt jokin aika sitten aloittanut magnesiumin ja sinkin syönnin, ajattelin niistä kertoakin tässä joku päivä!

    VastaaPoista
  4. Kirjoita ihmeessä, olisi mukava lukea asiasta muidenkin kirjoittamana :) Oon tässä itsekin miettinyt, että tajuaakohan sen hellittämisen vasta silloin,kun opiskelu on melkein jo ohi. Pitäisi vaan oppia, että kaikkia kursseja ei tarvi vetää niska limassa ja kahmia niitä vitosia ;) ps. Ihanan raikas blogi sulla! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥