Siirry pääsisältöön

Liikunnallista arkea etsimässä



Sunnuntain suunnitelmat muuttuivat vähän äkillisesti, joten eiliselle kaavailtu bloggausaika siirtyi tälle päivälle. Nyt onkin itseasiassa paremmin aikaa kirjoittaa, koska hengailen kämpillä yksinään iltapäivään saakka :) Tänään mulla on näillä näkymin viimeinen sijaisuus hoidettavana ja huomenna suuntaankin sitten tyhjien muuttolaatikkojen kanssa Jyväskylään. Tiistaina on tarkoitus kertailla kvantitatiivisen tutkimusanalyysin tekoa (tulee tarpeeseen, ehdottomasti. En ihan turhaan vaihtanut parin pitkän matikan kurssin jälkeen lyhyeeseen matikkaan lukiossa.. Kysyn vaan, että kuka noita kvanti-kaavojakin keksii?!), keskiviikkona osallistua uuden fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmän (MOVE!)-koulutukseen ja torstaina on opintosuunnitelmien ja koulutuslakien tentti. Samalla näiden kolmen päivän aikana yritän pakkailla omaisuuteni bokseihin, koska torstai-iltana huristellaan isän ja muuttokamojen kanssa takaisin Pohjanmaalle. 

Mä karsin jo kaksi vuotta sitten Jyväskylään muuttaessa omaisuuttani (varsinkin vaatteita) aika rankalla kädellä, mutta luulen että saan tehdä sen saman homman silti uudestaan tällä viikolla. Tiedätte varmaan sen "tätä mä voin ehkä vielä käyttää" -tekosyyn, kun yrittää lastailla myytäväksi meneviä vaatteita laatikkoon. Noh, veikkaanpa että ne samat hyvällä tekosyyllä kaappiin jätetyt retut tulee sieltä vaatehuoneesta vastaan käyttämättöminä - näinhän se menee ;)

Kulunut viikko on ollut oikein onnistunut. Sijaisuuden ansiosta oon saanut konkreettista näyttöä siitä mitä mun tuleva työ pitää sisällään - ja mä tykkään! Oon oppinut muun muassa seuraavat kolme asiaa: tsiljoona paperia kulkee mukana 24/7, tunteja ei suunnitella ihan kymmenessä minuutissa (okei eipä ne tuntisuunnitelmat tässä opiskeluaikanakaan oo tainnut valmistua koskaan alle tunnissa...) ja ennen kaikkea se, että kompromisseja tulee tehtyä päivittäin. Kaikki ei siis mene aina ihan niinkun itse kuvittelee ja siihen täytyy tottua :D


Oon nyt parin viikon aikana opettanut sekä terveystietoa että liikuntaa. Erityisesti liikuntatuntien aikana oon ollut ihan fiiliksissä, ja tajunnut taas miten paljon kaipaan liikuntaa osaksi arkea. Viime kuukausien aikana liikunta on jäänyt taka-alalle aika kiitettävällä prosentilla. Aktiivinen liikunta-arki pysyy yllä niin kauan kuin se pysyy aktiivisena. Sama kaava toistuu kun liikunta ei ole arjessa mukana. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja niin edelleen. Tätä jatkuu niin kauan kuin jonkinlainen "pysäyttävä hetki", jos sitä voi sellaiseksi kutsua, tapahtuu. Aktiivisen liikunta-arjen tiimellyksessä tuollainen hetki taitaa olla useimmiten sairastuminen. Muutaman päivän sängyssä makoilun jälkeen on vaikea palata takaisin samanlaiseen liikuntarytmiin, mitä piti yllä ennen sairastumista. 

Usein jos jokin normaaliin rytmiin kuuluva asia jää hetkeksikin aikaa pois, siihen palaaminen on tuplasti vaikeampaa kuin aiemmin. Salille meneminen tuntuu hankalalta, kun sieltä on ollut poissa pidemmän aikaa. Sitä vaan aina ihmettelen, että miksi sitä tuntee niin? Sama salihan se siellä pyörii ja on pyörinyt samalla tavalla sen aikaa kun itse on ollut poissa. On tämä ihmismieli vähän hullunkurinen :D


Kesä on ihanaa aikaa liikkua ja jo senkin takia odotan kesää kovasti. Ulkona pärjää vähemmällä vaatetuksella, luonto loistaa kauneimmillaan ja kroppakin pysyy vetreämpänä. Rullaluistimet saa kaivaa kaapin perukoilta, juoksulenkin voi tehdä läheisessä metsässä käärmeitä väistellen ja uimaan voi pulahtaa lähimpään järveen :) 

Harkin täksi kesäksi keätyöpaikan vaihtamista viime kesäisestä, mutta lopulta päätin laittaa hakemuksen vanhaan tuttuun paikkaan. Viime viikolla mulle sitten soitettiinkin ja tarjottiin töitä, jipii! Työmatkan pituus ei oo tässä vuoden aikana miksikään muuttunut, mutta oon siihen jo parin kesän aikana tottunut sen verran hyvin, että työskentelen mielummin kauempana hyvässä porukassa kuin lähempänä hieman huonommassa. Toukokuun alusta alkaen pääsen siis taas asiakaspalvelutyöhön pukeutumisen pariin! :)


Oliskohan tää mun pälpätys taas tällä erää tässä... :D Palaan taas myöhemmin tällä viikolla muuttopuuhien parista! ja Psst. Mikäli et jo ehtinyt tsekkailla blogin facebook-sivua, niin mähän tosiaan menin ja palasin takaisin Instagramiin (@marjuttrr). Kovin tyhjä profiilihan siellä kukoistaa, mutta eiköhän se tästä ala täyttyä :)



Yllä olevaa liikunnan jälkeistä fiilistä lähdetään täällä päässä etsimään tästä viikosta lähtien! Nauttikaa tekin liikuntahetkistä :)

♥ Marjut

Kommentit