Siirry pääsisältöön

Se vie koko käden

Olohuoneen seinällä roikkuu dreamcatcher, jonka poikaystävä toi kotimaastaan vuoden alussa. Nämä kuvat olen ottanut jo kuukausia sitten, mutta ne ovat lojuneet kuvakansiossa vailla käyttöä. Ajattelin, että ehkä joskus kirjoitan unesta, jolloin voin käyttää näitä kuvia postauksen kuvituksena. Tänään en aio kirjoittaa unesta, mutta jollakin tapaa tuo ruskea katseenvangitsija sopii tämänhetkisiin tunnelmiin paremmin kuin hyvin.


Linnun sulat kuvaavat hyvin mun fiiliksiä. Ne heilahtavat pienestä tuulenvireestä, mutta palaavat takaisin asemiinsa hyvin nopeasti. Pieniä tuulenvireitä lukuunottamatta mun fiilis on viime aikoina ollut jollakin tavalla seesteinen. Päivät ovat kuluneet tasaisen rauhallisesti eteenpäin ja minä siinä mukana. 


Mulla on jo jonkin aikaa ollut pienimuotoinen ähky sosiaalista mediaa kohtaan. Virtuaalimaailma hallitsee meitä tykkäyksillään ja klikkailuillaan. Aamun ensimmäinen tehtävä on tykkäillä Instagramissa ja päivittää kaikki mahdolliset sosiaaliset mediat. Sosiaalinen media alkaa muuttua meidän fyysiseksi elämäksi ja se oikea, aito fyysinen elämä muuttuu toissijaiseksi, sellaiseksi mitä sosiaalinen media oli meille vielä muutamia vuosia sitten. 

Istutaan kumppanin kanssa vierekkäin sohvalla ja molemmat skrollailee puhelimillaan uusimpia uutisia ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Ollaan vierekkäin siinä sohvalla, mutta teknologia on vallannut meidän läsnäolon todellisesta hetkestä. Kuulostaako tutulta?


Ihminen on ihmeellinen olento. Tykkäykset nostattaa itsetuntoa ja toisten elämän seuraaminen koukuttaa. Sosiaalinen media koukuttaa. Instagramiin liityttyäni ei mennyt kauaakaan, kun feedin päivittämisestä tuli jokapäiväistä. Kohta oltiinkin jo siinä pisteessä, että Instagram aukesi ensimmäisenä, kun oli vähänkin vapaata aikaa. Se ei tapahtunut edes mistään palavasta halusta katsella kuvia, vaan enemmänkin tottumuksesta. 

Eilen illalla päätin, että en halua enää olla koukuttunut johonkin sosiaaliseen mediaan niin, että se valtaa arjestani "tyhjät" hetket, joten poistin Instagram-tilini. En ole availlut Instagramia kymmeniä kertoja päivässä, mutta varmasti se hetki olisi tätä menoa joskus koittanut. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pysähdyin, havahduin ja tajusin todellisen elämän olevan paljon virtuaalimaailmaa arvokkaampi. Selvä asia se pitäisi olla meille jokaiselle, mutta kumman tehokkaasti nykymaailman meno hämärtää todellisuutemme.

Teksti kuulostaa varmasti dramaattisemmalta kuin mitä se oikeasti onkaan, mutta toivottavasti se herätti teidät ajattelemaan omaa käyttäytymistänne ja läsnäoloanne juuri tässä hetkessä.

♥ Marjut

Kommentit

  1. Samoja mietteitä oon käynyt usein.. On aika paha tehdä myös töitä täysin somen parissa. Yritäppä päästä edes hetkeksi karkuun ähkyä ;)

    Ja hei...nyyh. Sun instagramkuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että kirjoitit tästä joskus :) Ei kaikilla tosiaan oo ihan noin vaan mahdollisuutta etääntyä somesta, mutta oonhan mä vielä facessa.

      Nyt kuvapuoli siirtyykin kokonaan tänne blogin puolelle :)

      Poista
  2. Samoja mietteitä täälläkin, ja itse asiassa pidin juuri eilen päivän somepaaston (okei, säälittävän lyhyt aika, pitäisi kokeilla pitempäänkin joskus) ja kirjoitin siitä ja someajatuksista "pienen" blogipostauksen (http://positiivisuusprojekti.blogspot.com) :) Mäkin oon aina välillä miettinyt somettamisen vähentämistä, mutta toisaalta esim. instagramin kivojen kuvien selailu piristää ihan oikeasti arkea (kunhan sitä ei harrasta silloin, kun pitäisi mieluummin keskittyä läheisten kanssa olemiseen), joten toistaiseksi en ole luopumassa siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset "somepaastot" on kyllä hyvä juttu! Ja kyllä varmasti ihan se yksikin päivä herättelee ajattelemaan, miten paljon sitä aikaansa kuluttaakaan somessa :)
      Kieltämättä Instagramin kuvavirta on piristävä ja ehkä juuri siksikin niin koukuttava. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥