Siirry pääsisältöön

Mitä meidän ruoka sisältää?

Idea tähän postaukseen lähti omenapuun juurelta. Kävin jokin aika sitten poimimassa veljeni omenapuusta omenoita kotiin vietäväksi. Ne oli kauniin vaaleanvihreitä ja maistuivat makoisilta ja raikkailta. En tosin ehtinyt syömään kaikkia keräämiäni omenoita, koska muutaman päivän päästä ne olivat täysin tummuneita.



Noita suoraan puusta herättyjä, tummuneita omenoita katsellessani aloin miettiä, että koska viimeksi oon nähnyt kaupasta ostamani omenan tummuvan tällä tavalla? Ajankohdasta en osaa sanoa, mutta koko elämäni aikana noita hetkiä on ollut yhden käden sormilla laskettava määrä. Tavalliset ulkomaalaiset omenat, joita ostan marketista, säilyvät hyvinä monta viikkoa. Kuvitelkaa mikä ero! Tuore, puusta kerätty kotimainen omena säilyy hyvänä pari päivää, kun taas kaupasta ostettu ulkomaalainen omena säilyy monta viikkoa.

En itse syö tai osta luomua tietoisesti ja suurin syy on hinta. Onhan se aika surullista, että syynä on hinta, mutta näin se nyt ainakin tässä elämäntilanteessa vain on. Toki yritän hyödyntää ja suosia kotimaisia kausiruokia aina kun se on mahdollista (mm. marjat, kasvikset). Tämä omenacase pisti kuitenkin hieman ajattelemaan omia ruokatottumuksia ja -ostoksia. Ei pelkästään hedelmien osalta vain ihan jokaisen ruoka-aineen, mitä jokainen meistä syö päivittäin.

kuva täältä

Yllä olevassa kuvassa näkyy sekä eniten että vähiten torjunta-aineita sisältäviä ruokia. Näyttääpä omena olevan heti eniten torjunta-aineita sisältävien ruokien kärjessä paprikan ja sellerin ohella. Vähiten torjunta-aineita näyttää taas olevan parsakaalissa, avokadossa ja banaanissa. Jokaisella maalla on erilaisia säädöksiä torjunta-aineiden käytöstä ja mun käsityksen mukaan Suomessa nuo säädökset ovat onneksi melko tiukkoja.  

Ruualla on yllättävänkin suuri merkitys siihen, miten ihminen voi. Onhan se ihan loogista, että ruuat joita syömme päivittäin, vaikuttavat suoraan kehoomme ja elimistöömme. Moni on varmasti kokenut sen väsyneen ja tukalan olotilan, joka iskee kun on syönyt roskaruokaa, eineksiä tai muita ruokia, joiden E-koodilista mahtuu juuri ja juuri pakkauksen kylkeen. Tuo olotila on huomattavan erilainen verrattuna siihen olotilaan, minkä puhdas ja E-kooditon ruoka antaa. Olo on huomattavasti virkeämpi ja energisempi. Vai mitä?

Millaisia ajatuksia teille herää aiheesta? Suositteko luomu tai kiinnitättekö muuten erityistä huomiota ostamaanne ruokaan?

♥ Marjut

Kommentit

  1. Mun ajatus on lähinnä se, etten jaksa alkaa kiinnittään tähänkin huomiota. Toisin sanoen toki mielelläni söisin torjunta-aineettomia luomukasviksia ja hedelmiä, mutta opiskelijabudjetilla en siihen pysty joten en aijo tuntea asiasta huonoa omaatuntoa. Nykyään porkkanaki aiheuttaa syöpää, mutta mää olen vain ihminen. Jaksamista on pakko priorisoida..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kyllä ihan totta! Jos tässä maailmassa ottaisi kaikki myrkyt ym. huomioon, niin eihän sitä pystyisi syödä ja juoda mitään. Tasapaino kaikessa on kaiken a ja o :) Kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Moi!
    Mun on pakko liittyä nyt tähän omena-aiheeseen keskusteluun aiheuttamalla hieman lisää hämminkiä. Nimittäin ne kaupan ulkomaalaiset omenat voivat olla useita kuukausia vanhoja - pahimmassa tapauksessa jo vuosi sitten kerättyjä, ennen kuin ne kotiisi ostat. Koulussa käsiteltiin näitä asioita viime syksynä ja itellekin tuli tosi pettynyt olo tähän maailmaan:-D Huhhuh! Mut niitä kun säilytetään ilmeisesti hapettomassa tilassa, kai jossain tyhjiövarastoissa (jos joku viisaampi tietää, niin kertokoon), joten eivätpähän ne oikeen siinä kuukausien aikana mikskään mene...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Voi vitsit minkä faktan pistit tulemaan! VUOSIA?! :o Jos ne on monta kuukautta hapettomassa tilassa no problem ja sitten säilyy "normaaleissa" olosuhteissa vielä viikkoja, niin huh. En kyllä olettanutkaan, että ulkomaalaiset omenat tulee päivittäin suoraa laivasta kauppoihin, mutta silti - vau! Kiitos tästä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥