Siirry pääsisältöön

Ulkonäkötreenaajasta fiilistreenaajaksi

Kirjoitin omasta liikuntafilosofiasta ja syksyn treenisuunnitelmista syyskuun loppupuolella tässä postauksessa. Pian tuon jälkeen aloitin virallisesti Trainer24.fi tarjoaman X-shape -valmennuksenKatarina Tunturin johdolla. Valmennus kestää kahdeksan viikkoa ja mulla on nyt viimeinen viikko menossa.

Moni mua pidempään seurannut lukija muistaa varmasti mun edellisen varsinaisen valmennusjakson Timo Haikaraisen kanssa. Valmennus kesti kaiken kaikkiaan viisi kuukautta ja tässä postauksessa kerroin mietteitä valmennuksen päätyttyä. Halusin nostaa tämän edellisen valmennuksen esille, koska tässä kahden ja puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Erityisesti mun ajatusmaailma treenaamisen suhteen on muuttunut melko radikaalisti. Tästä kerroinkin jo syyskuun postauksen yhteydessä.


Mun nykyinen ajatusmaailma treenien ja liikunnan suhteen on heijastunut blogissa sekä myös mun omissa kuvakansioissa. Blogista on löytynyt jo pidemmän aikaa monipuolisesti postauksia erilaisista lajeista, koska teen vähä mitä milloinkin. Muistan lukeneeni aiemmin joltakin keskustelupalstalta, että tällaiset "kaikki lajit on kivoja"-ideologian omaavat liikunta-/hyvinvointibloggaajat ovat todella ärsyttäviä seurattavia, koska jokainen postaus kertoo eri asiasta. Noh, tähän kastiin mennään - ne seuraa keitä ei ärsytä ;)

Tämä "kaikki on kivaa" -asenne on näkynyt viime vuosina myös mun kuvakansioissa; nimittäin ne sisältävät nykyään paljon muutakin kuin treeniselfieitä tai wannabe vatsalihasten/hauberin/reiden esittelykuvia :D En halua tällä kommentilla ketään loukata, mutta oon todella tyytyväinen ettei oma treenaaminen pyöri enää ulkonäön ympärillä niin kuin vielä pari vuotta sitten. En yhtään ihmettele, että olin tuolloin pari vuotta sitten niin stressaantunut ja kävin ylikierroksilla niin rajusti, että kroppakaan ei toiminut kunnolla. Oikeasti mitä muutakaan voi odottaa kun tuijottelee vaakaa, mittanauhaa ja peiliä päivä toisensa jälkeen? Nyt kun katson noita parin vuoden takaisia kuvia niin en voisi enää ajatellakaan laittavani niitä tänne. Filtteri on selkeästi muuttunut tässä ajan kuluessa.


X-shape on sujunut hyvin. En alunperinkään lähtenyt sitä toteuttamaan ihan sata lasissa, koska en esimerkiksi ottanut ohjelmaan kuuluvaa ruokavaliota käyttöön. Ihan vain sen takia, että myös tämän asian suhteen mun ajatukset ovat muuttuneet, enkä halua enää orjallisesti noudattaa mitään dieettiä tai erityisruokavaliota, jos siihen ei kerran ole pakottavaa tarvetta. Ja koska olen oman itseni herra ja kaikkiruokainen, ei tällaista pakottavaa tarvetta ole. En myöskään lähtenyt valmennukseen ns. vatsapalikat silmissä, joten oma peruspuhdas ruokavalio oli tässä tapauksessa riittävä.

Saliohjelmaa sen sijaan lähdin toteuttamaan innoissani. Saliohjelma on kolmijakoinen, mikä oli aluksi musta aika yllättävää, koska yleensä oon tottunut, että näin vähillä treenimäärillä (3 krt/viikko) pyritään kuormittamaan kokonaisvaltaisesti koko kehoa korkeintaan kaksijakoisella ohjelmalla. Parin ensimmäisen treenin jälkeen tajusin kuitenkin jaksotuksen idean, nimittäin treenit o(li)vat kovia. Tutuksi ovat tulleet muun muassa super- ja pyramidisarjat, joita en oo aikaisemmin juurikaan tehnyt. Treeneistä on löytynyt niitä omia inhokkiliikkeitä (mm. leuanveto) kuin myös suosikkiliikkeitä (mave, kyykyt, vatsaliikkeet)  sopivassa suhteessa. Inhokkiliikkeissä onnistuminen tuntuu parhaalta, mutta epätoivon iskiessä suosikkiliikkeet auttavat pysymään treenimoodissa!

Oon treenannut enimmäkseen kolmisen kertaa viikossa, joinakin viikkoina vain kaksi. Oon liikkunut paljon muutenkin, mutta lähinnä aerobisesti ja/tai palauttavasti. Kehonhuolto, telinevoimistelu ja tanssi ovat kulkeneet salitreenien kanssa rinnakkain viimeisen pari kuukautta. Oon ollut onnellinen, että oon saanut kaiken niin hyvin tasapainoon. Ei tarvitse vetää salitreenejä 5 kertaa viikossa ja unohtaa kaikki muu liikunta, vaan erilaisen liikunnan voi sovittaa tasapuolisesti viikko-ohjelmaan ihan fiiliksen mukaan. Tällainen harjoittelurytmi ei ole kehityksen kannalta optimaalisinta, mutta kuten aiemminkin totesin; maksimaalinen kehittyminen ei ole tässä valmennuksessa ollut mulla se tavoite. Sen sijaan on ollut mukava päästä salitreenien pariin ja oppia uusia harjoitustekniikoita ja -liikkeitä hyvän valmentajan voimin :) Tottakai kehittymistäkin on ollut havaittavissa: leukoja menee nykyään aiempaa nolla tulosta enemmän ja jokseenkin kadonneet voimatasot ovat hiljalleen palanneet takaisin.


Jos olisin tällä stressittömällä fiiliksellä vetänyt aiemmankin valmennuksen niin varmasti tuloksetkin olisivat olleet melko erilaiset. Muistakaa, että työtä pitää tehdä, mutta se työ ei saa olla pääasia. Näköjään omakin mentaliteetti on kokeillut ensin kivisen reitin, ennen kuin se on tajunnut, että on helpompi ja nautinnollisempikin reitti olemassa - kaiken lisäksi sellainen, joka tuottaa halutessa tismalleen samat tulokset. Eli oli teillä tavoite mikä tahansa: heittäkää stressi kankkulan kaivoon ja nauttikaa elämästä! 


* sisältää mainoslinkin

♥ Marjut

Kommentit

  1. Ihana postaus!:D Ite en kans jaksa ikinä noudattaa mitään erikoisruokavaliota kun siihen ei oo minkään allergioidenkaan puolesta tarvetta!! Joskus vaan tuntuu, et millanen euforinen olo sitä tuliskaa jos jättäis maitotuotteet ja gluteenit pois? ;DD Ku sitä niin monesti hehkutetaan. :D Mut jos mulla on hyvä näinkin niiiin?? :D Miks jättäisin ne pois! Oon viikon ollu ilman mitään gluteenia ja en huomannu eroo muutaku et nälkä oli koko ajan ja stressas vaan mitä voi syödä ja mitä ei. :) Toki jotkut ei stressaa ja osalla on keliakia, jolloin pitää ottaa tosi vakavasti gluteeni. Ja jos itellä olisi se niin suhtautuminen ois varmasti erilaista ja pystyisin olemaan tietty ilman gluteenia. Mutta kun ei oo mitään sairautta niin miks en söis ruisleipää ja kaikkia hyviä leivonnaisia joskus! ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Niin kyllähän sitä paljon hehkutetaan, miten upea tunne siitä tulee! Toisaalta kuten sanoit: jos on muutenkin hyvä olo, niin miksikäs sitä lähteä muuttamaan. Varsinkin jos se "turha" muutos tuo stressiä mukanaan. Siinä saattaa käydä lopulta ihan päinvastoin kuin kuvittelisi eli olo pahenee :) Todetut allergiat mm. keliakia onkin täysin asia erikseen ja niiden vaatiman ruokavaliomuutoksen ymmärrän hyvinkin. Mutta ite oon ainakin turhan perso juuri mm. ruisleivälle, että mielelläni jatkan gluteenisella ja maidollisella linjalla :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥