Siirry pääsisältöön

Viikonlopun hemmotteluhetki

Suorittamiskulttuuri on ankara; se ei muistuta meitä hengähtämään ja olemaan paikalla, vaan suorittamaan asioita perä toisensa jälkeen. Yhden asian jälkeen on jo seuraava asia mielessä - kuulostaako tutulta? Itse ainakin voin nostaa käteni pystyyn. Ikävä kyllä tällaisessa kiireessä unohtuu helposti oman kehon ja mielen hyvinvoinnin ylläpitäminen, mikä on äärimmäisen tärkeää ihan jokaiselle. En muistanut milloin viimeksi olisin pitänyt hemmotteluhetken itselleni, joten tänään illalla päätin sellaisen toteuttaa.

Koko iltapäivä kului koneen ääressä gradua kirjoitellessa, joten kroppa tuntui olevan melkoisen tukossa. Päätin laittaa Yoogaiasta putkirullailu-tallenteen pyörimään ja aloittaa illan hemmotteluhetken puolen tunnin kehonhuollolla. Valitsin Yoogaian valikoimasta alavartalon lihaksiin kohdistuvan putkirullaustunnin, jolla käytiin monipuolisesti läpi kaikki alavartalon lihakset.


Rullailun jälkeen kävin saunassa. Hieroin niska-hartiaseutua Nero-hierontakaarella, jonka sain I love me -messuilta kokeiltavaksi. Tuo suomalainen puinen kapistus on muuten noussut mun yhdeksi kehonhuollon ykkösvälineeksi! Hiuksiin laitoin pitkästä aikaa hiusnaamion, jota unohdan käyttää about aina. Varsinkin näin talvella hiukset ja iho on kovalla koetuksella, joten pitäisi kyllä muistaa käyttää tällaisia syvähoitavia tuotteita edes sen kerran parissa viikossa.

Saunan jälkeen hoidin kynnet ja levitin showroomilta kokeiltavaksi saamaani Lumenen vartaloöljyä. Mulla on tällaisiin vartaloöljyihin vika-rakkaussuhde, nimittäin en koskaan jaksa odottaa öljyn kuivumista ja yleensä päädynkin pukemaan vaatteet ihan liian aikaisin päälleni ja tuloksena on inhottava öljyinen tunne sekä iholla että vaatteissa. Onko siellä ruutujen ääressä muita yhtä malttamattomia kohtalotovereita? Toisaalta kuitenkin tiedän, että mun korpun kuiva iho kaipaisi juuri tällaisia hoitavia öljyjä, joten tänä kiireettömänä lauantai-iltana päätin antaa Lumenen öljylle mahdollisuuden. Koostumus on tässä tuotteessa kevyt, tuoksu mieto ja öljy levittyy hyvin. Aikaisemmin oon kokeillut yhtä apteekista saatavaa öljyä ja siihen nähden tämä Lumenen öljy tuntuu imeytyvän hieman paremmin. En voisi kuitenkaan vielä mainostaa, että tätä kannattaa kovin kiireessä ruveta läträämään, mutta tällaisiin kiireettömiin hemmotteluhetkiin sopii oikein mainiosti :) Iho on ainakin todella pehmeä!

Mun ilta jatkuu rauhallisesti rentoutuen. Huomenna on taas työntäyteinen gradupäivä tulossa, joten ajattelin mennä aikaisin nukkumaan, että huomenna jaksaa taas näpytellä tuloksia koneelle :) 

Ihanaa lauantai-iltaa teille!

♥ Marjut

Kommentit

  1. Mä oon jo oppinut käyttämään sellasia öljyjä jotka oikeasti imeytyvät nopeasti, tai jotka voi laittaa jo suihkussa niin että ylimääräinen huuhtoutuu pois. Jälkimmäiset yleensä käytössä, ne on niin helppoja.. Ihan vain muutaman kerran aikoinaan vetänyt vaatteet heti päälle kun ei vain jaksanut odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmianna heti merkki, mäkin haluan! :) Nivealta sain itseasiassa sellaisen öljysuihkugeelin myös testaukseen ja tykkäsin kyllä kovasti. Ei ehkä tuo ihanan niin pehmeää ihoa kuin tavallinen vartaloöljy, mutta tuntuu kyllä erilaiselta kuin tavallinen suihkugeeli.

      Poista
  2. Noku viimetteet käyttäny syksyllä nii muista merkkiäkään... :D Lidlistä ostettua, enkä sanoisi niin hirveän laadukkaaksi, mutta ajoi kyllä asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, okei! :D Kunhan imeytyisi vähän nopeammin niin vois käyttää useamminkin. Täytyypä tutkia Lidlin hyllyjä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥