Siirry pääsisältöön

Ajatuksia Nicaraguasta

Kotiinpaluusta on vierähtänyt viikon verran ja arki on lähtenyt rullaamaan tuttuun tapaan. Ennen reissua pelkäsin, että alati kasvava opiskeluun liittyvä työmäärä matkustaa kanssani Atlantin toiselle puolelle. Olin ihan varma, että ajattelen keskeneräisen gradun taulukon paikkoja vähintään muutamaan otteeseen toisen maan kamaralla. Näin ei käynyt.

Minä stressihirmuinen, yliajatteleva ihminen olinkin yhtäkkiä täysin tyhjä kaikista tavallisen arjen ajatuksista. Sen sijaan huomasin katselevani enemmän ympärilleni, haistelevani uusia tuoksuja ja juttelevani uusille tuttavuuksille. Vasta lähtöä edeltävänä päivänä havahduin ajatukseen siitä, että olin täysin unohtanut kaiken sen, minkä olin niin paljon pelännyt roikkuvan mielessäni koko kymmenen päivän ajan. 

Matkani Nicaraguaan ei ollut lomamatka. En osannut edes koskaan kutsua sitä sillä nimellä, koska ennen kaikkea se oli tutkimusmatka poikaystäväni juurille. Meillä molemmilla oli pelko, poikaystävälläni luultavasti vielä suurempi kuin minulla, että mitä sitten, jos en sopeudukaan ympäristöön? Entä jos inhoan paikkaa, jossa toinen meistä kasvoi ja varttui? Entä jos en pidä siitä mitä näen ja koen? Entä jos en tunnu kuuluvani tuohon maahan millään tavalla... koituuko se ongelmaksi?


Jostain syystä olin todella luottavaisin mielin siitä, että tulisin ihastumaan Nicaraguaan. Niin myös kävi. Koen kuitenkin, että en kokenut turistien kokemaa ihastumista, vaan jonkinlaisen syvemmän yhteyden tätä upeaa maata kohtaan. Ehkä se johtui siitä, että en nähnyt maata ja sen kaupunkeja turistin silmin, vaan pääsin kokemaan sitä ihan oikeaa paikallisten elämää. Sain vihdoin kasvot monille ihmisille ja monille paikoille, joista olin kuullut niin paljon tarinoita.

Maan kulttuurin rikkaudet nousivat esille yhä vahvemmin reissun edetessä. Pidin erityisesti ihmisten avoimuudesta ja vilpittömyydestä. En astunut kertaakaan taloon, jossa minulle ei olisi tarjottu jotakin syötävää tai juotavaa. Jakaminen oli sääntö, ei poikkeus. Ihmiset asuivat melko vaatimattomasti, mutta olivat silminnähden onnellisia. Ketään ei kiinnostanut oliko mekkoni Pradan vai H&M:n, heitä kiinnosti kuka ja millainen minä olen. Arvostin tätä suunnattomasti. 

Reissusta palattuani olen muutamaan otteeseen katsonut vaatekaappiini ja todennut miten paljon siellä on vaatteita, joita en oikeasti tarvitse. Pärjäisin niin paljon vähemmällä, enkä pelkästään vaatteiden osalta vaan ihan kaiken materian osalta. Uusien kulttuurien näkeminen rikastuttaa aivan mielettömästi ja toivon, että näen tulevaisuudessa vielä paljon uutta ja ihmeellistä - toivottavasti tekin ♥

 Ihanaa lauantaita kaikille (:

♥ Marjut

Kommentit