Siirry pääsisältöön

Mäessä ja ladulla

Lisää lumisia tunnelmia luvassa :) 



Torstaipäivä kului mäessä sekä alpeilla että telluilla taiteillen. Meillä oli reissun ensimmäinen alppitunti ja taitoharjoitteiden lisäksi käytiin superpipessa temppuilemassa. Vuokatissa on Suomen toinen superpipe, joten oli aika spessu tilaisuus ainakin itselle, kun en muuten hirveästi käy laskettelemassa :) Reunalta "droppaaminen" eli pipeen tiputtautuminen oli jäätävän kuumottavaa ja vaati aikamoista psyykkausta, mutta lopussa oli voittajafiilis!





Tänään meillä oli edessä innolla (ja ehkä vähän kauhullakin) odotettu hiihtoretki. Meidän alkuperäinen reilun parinkympin reitti ei ollut enää hiihtokunnossa, joten vaihdettiin lyhyempään 17 kilometrin lenkkiin. Matka lyheni, mutta reitille tuli lisää punaisella ja mustalla merkittyjä ylämäkiä :D Retken taukopaikalle hiihdettiin noin kymmenisen kilometriä aikalailla ylämäkipainotteista reittiä. Loppureitti oli jo tasaisempaa maastoa, mutta paikoin melko loskainen ja sula latu antoi oman haasteensa myös loppuhiihtoon. Loppujen lopuksi reitin kiertämiseen kului reilu kaksi tuntia ja keskisyke paineli 158 lukemissa. On tuo hiihto vain hyvä kunnon kohottaja!

Huomenna vielä hetkeksi mäkeen ja sitten kotia kohti. Onpas ollut mukava viikko talviliikunnan parissa :)

♥ Marjut

Kommentit

  1. Vuokatti! Olin siellä itse liikkaryhmän kanssa viisi vuotta sitten ja silloin päätin, että alan aktiivisesti hiihtää ja laskettelemaan. Kumpaakaan en ole tehnyt sen jälkeen :D Ehkä ensi talvena....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehehh! :D Onhan se vähän eri asia hiihdellä ja lasketella, kun kaikki paikat on nenän edessä niin kuin tuolla urheiluopistolla :) Mutta kyllähän tässä vielä ehtii!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentti, oli se sitten lyhyt tai pitkä, on aina enemmän kuin tervetullut! ♥