Siirry pääsisältöön

Yoga challenge // video



Instagramissa jo paljastinkin, että meillä oli joogahaasteen kuvaukset tulossa ja nyt vihdoin saan tämän itse videon julki. Tässä oli loppuviikosta yhtä sun toista ohjelmaa ja kaiken lisäksi yritin editoida tuota (hyvin ärsyttävää) kameran tarkennusääntä pois varmaan puolipäivää...tuloksetta. Jälkeenpäin kuulin ettei se oikeastaan ole edes mahdollista, vaan äänen voi välttää ainoastaan a) olemalla hiljaa, jotta äänen voi poistaa tai b) hankkimalla erillisen mikrofonin videoiden kuvaamista varten. Jatkoa ajatellen tuo b-vaihtoehto kuulostaa hieman järkevämmältä vaihtoehdolta, mutta ainakin vielä tämän videon joudun julkaisemaan tällaisenaan. 

Mietittiin kyllä Suskin kanssa, että oltaisko kuvattu video myöhemmin uudestaan, mutta todettiin molemmat ettei se olisi enää yhtä hauska, sillä tämä video oli meidän ihka ensimmäinen otos. Valittiin siis molemmat edellisenä iltana 4-5 liikettä ja nähtiin toistemme liikkeet käytännössä kunnolla vasta kun kuvattiin lopullista videota. Sanomattakin selvää, että mun piti leikata monia minuutteja pois, mutta jätin kumminkin aika paljon noita meidän "suunnittelukohtia", koska ne antaa oikeasti perspektiiviä siihen montako kertaa jotakin liikettä kokeiltiin :'D Pidemmittä puheitta enjoy ja ens kerraksi lupaan hieman laadukkaampaa materiaalia ;)

 

Tätä oli ihan älyttömän kiva kuvata... kuten näkyi :D Ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta ei sen väliä. Mitäs te piditte? 

♥ Marjut

Kommentit