Siirry pääsisältöön

Kasvojen tehokosteutusta talven varalle

Pääsin Buzzadorina kokeilemaan Garnierin uusia kosteuttavia kasvonaamioita. Talven lähestyessä monen, itseni mukaanlukien, iho tarvitsee entistä enemmän kosteutusta. Tällainen kangasnaamio osoittautui parin kerran kokeilun aikana toimivaksi hätäavuksi erityisesti kasvojen elottomuuden, kireyden ja kuivuuden poistamiseen. Naamiota myydään yksittäispakkauksissa ja hintaa on noin 2 €.

Naamio sisältää granaattiomenauutetta, hyalyronihappojohdannaista ja kosteuttavaa seerumia. Tuoksu on jotenkin erityisen miellyttävä ja naamio on helppo levittää kasvoille, vaikka omiin kasvoihin olikin hieman suuri. Naamiota pidetään kasvoilla noin vartti ja tämän jälkeen poistetaan tavallisesti iholta. Iho jäi jopa hieman liian kosteutetun tuntuiseksi ja sen takia pyyhin ylimääräistä ainetta pois kasvoilta vanulapun avulla. Saattaa olla, että tätä vaihetta ei tarvita sitten keskitalvella, kun iho on oikeasti todella kuiva! 


Laitoin molemmilla kerroilla naamion kasvoilleni hieman ennen nukkumaanmenoa ja tällaisena ajankohtana käytettynä toimi ainakin itselläni parhaiten :) Ootteko te kokeilleet kasvonaamioita tai jopa juuri tätä Garnierin uutuutta? Mitä tykkäsitte?

Huomenna palaan messulippujen arvonnan puitteissa! See you :)

♥ Marjut

Kommentit